 Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä
Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen
läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on
lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja
vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja
vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne
ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat
onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta
hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki
juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä
pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen
tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän
luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut,
ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä
riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat
satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot lemmikkisi
luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät
koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan
yhdessä...
TÄÄLTÄ pääset lemmikkien sateenkaaren sillalle...
|